torstai 15. toukokuuta 2014

Verhon ympäriompelu

Aikaisempi postaukseni vuoritetun verhon ompelusta yllätti minut suosiollaan. Ajattelin juttua kirjoittaessani sen olevan vähän tylsä aihe, mutta ilmeisesti lukijat kaipaavat ohjeita sisustusompeluun. Siksi kerronkin nyt ihan perusverhojen ympäriompelusta. Oikea työjärjestys on kaiken A ja O. Näin valmistuivat Sanni-mummin keittiön verhot.

1. Leikkaa hulpiot pois ja päärmää verhon sivut. Päärmeen leveys 1-2cm. Hulpiot tulee leikata pois, koska juuri ne usein kiristävät verhon reunoissa ja kutistuvat myös pesussa eri tavalla kuin varsinainen verhokangas.


2. Tarkista, että verhon yläreuna on suora. Silitä 2cm käänne ja ompele päälle verhonauha ylä- ja alareunastaan. Käännä nauhan päät taitteen alle alussa ja lopussa.


3. Ripusta verho ikkunaan ja mittaa merkitse lattiamitta nuppineuloin. Nosta verho pois ja merkitse helmataite 3cm ylös lattiamitasta. Lisää mittaan 16cm päärmevara ja leikkaa ylimääräinen kangas pois. Näin saat takuuvarmasti verhoista suorat.


4. Silitä helmapäärme. Päärmeen tulee olla kaksinkertainen. Kun kankaan reuna ylettyy helmataitteeseen asti, niin se ei paista läpi. Leveä päärme antaa myös usein riittävän painon verholle, jotta se laskeutuu kauniisti. Kevyeen verhoon joutuu silti usein tekemään taskut verhon nurkkiin verhopainoille. Tasku on hyvä tehdä päärmeen ompelun yhteydessä sivupäärmeen suuntaiseksi ja 2cm leveäksi. 8cm korkea ja 1cm leveä verhopaino on sitten helppo sujauttaa ylhäältä avoimeen verhopäärmeen taskuun. Näin saat verhon kulmat laskeutumaan alas kevyessä verhossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti