torstai 15. toukokuuta 2014

Pupuhaalari

Olen kevään aikana ommellut vauvan vaatteita tasaiseen tahtiin. Itse tekemällä saa kivoja asukokonaisuuksia, joiden osat sopivat nätisti yhteen. Tämä vadelmanpunaisesta velourista valmistettu pupuhaalari ja body on omasta mielestäni yksi onnistuneimmista seteistä.



Pupukuvion olen itse digitoinut applikaatioksi netistä löytämästäni kuvasta. Applikaatiota tehdessä on tärkeintä, että varsinaisten kuviotikkien alla on suoraommel kuvion reunassa, jota pitkin voidaan leikata ylimääräinen kangas reunoista pois.

Nukalliseen kankaaseen kirjottaessa tulee kankaan päälle harsia ohut veteenliukeneva kalvo (Katso alla oleva kuva). Tämä tapahtuu koneen harsintatoiminnolla sen jälkeen, kun kuvio on kohdistettu. Harsintatikit tulevat kuvion ensimmäiseksi väriksi, kun harsintatoiminto on aktivoitu. Työssä käytin uutta Metal Hoop -kehää, jossa kangas kiinnitetään magneeteilla alla olevaan litteään kehään. Todella näppärä kehä mm. pienten kappaleiden kirjomiseen. Neulokselle kannattaa käyttää leikattavaa tukikangasta kehän alla. Inspiran Web Mesh on oma suosikkini. Ei veny, mutta on silti taipuisaa ja jättää pehmeät reunat lastenvaatteisiin.

Nukallisen kankaan kirjonta Metal Hoop -kehällä.


Kone on kirjonut applikaatiota varten ohjelmoidun suoraommel rajauksen. Reunuksen jälkeen kehä otetaan irti kirjontalaitteesta ja ylimääräinen kangas leikataan tarkasti irti kuvion ympäriltä. 

Kehä laitetaan takaisin laitteeseen ja kirjonta jatketaan loppuun.

Haalarin peppu- ja polvipaikat ovat samaa kangasta kuin body. Paikkojen ompelu oli helpompaa kuin kuvittelin. Neulasin paikat tarkasti paikoilleen ja sitten tikkasin ne reunoistaan kiinni ompelukoneen overlock-ompeleella. Pfaffin kaksoissyöttö syötti ihanasti eikä kankaiden elämistä tapahtunut, vaikka olikin nukallisesta kankaasta kyse.


Tämä pupuhaalari on ollut kovalla käytöllä. Jo nyt harmittaa, että se menee kohta pieneksi, kun tyttö kasvaa vauhdilla.

1 kommentti:

  1. Nätti pupuhaalari. Olisiko mahdollista saada ohje aplikointikuvion digitointiin? Ja vinkkiä siihen minkälaisen kuvan voi netistä ottaa malliksi?

    VastaaPoista