perjantai 31. tammikuuta 2014

Pieni pyyhetehdas

Kävin vähän ennen joulua Matan tekstiilissä Hämeentiellä. Olin kuullut, että liikkeessä on loppuunmyynti ja päätin lähteä metsästämään edullista pellavaa. Mielessäni oli ostaa värjäämätöntä pellavaa joulupukin konttiin suunnittelemiani lasten essuja varten. Liikkeessä olikin juuri oikeanlaista puuvillapellavasekoitetta, jota matkaan lähti neljä metriä hyvään alehintaan. Ajattelin, että siitä jää essujen jälkeen pariin keittiöpyyhkeeseen ja kaitaliinaan kangasta sekä pelivaraa ylimääräisille inspiraatioille.

Arvatkaa vaan tuliko lasten essuja. Tuliko vihdoin ja viimein se omalle keittön pöydälle monta vuotta suunniteltu pellavainen joululiina. No ei tietenkään. Siitä tuli läjä pyyhkeitä, tarkemmin sanottuna 15 kappaletta. Ja arvatkaa vaan jäikö niistä yhtäkään itselle!


Pyyhkeisiin kirjoin kahdenlaisia jouluisia kuvioita. Toisessa oli tonttukolmikko ja teksti "Hyvää joulua", toisessa taas kultaiset kellot tekstillä "Kellot raikaa joulun taikaa". Kuviot oliva tällä kertaa ihan valmiita 6D:n ja Pfaff Performancen mukana tulleita kuvioita, joihin lisäsin tekstit.


Pyyhkeidem reunojen kanttaamisessa käytin superhyvää päärmäyksen ohjainta. Tuolla ohjaimella saa käännettyä 10mm levyistä päärmettä automaattisesti! Eipä tarvinnut silitellä päärmeitä reunoihin ja yksi työvaihe säästyi. Kulmien kanssa piti hieman treenata, mutta sain nekin sujumaan mallikkaasti tajuttuani aloittaa ensin noin sentin päästä työn alkureunan jälkeen ja peruuttamaan alkuun. Näin kone jaksaa vetää aloituksen paremmin. Pyyhkeen lenkitkin sain kiinnitettyä samalla tikkauksella tunkemalla nauhan nuppineulalla ohjaimen ja paininjalan väliin jäävään rakoon.


Valmiit pyyhkeet käärin sellofaaniin ja aivan ihanaan "Hand made with love" -nauhaan, jota ostin Tikatasta. Samaa nauhaa olen laittanut aiemminkin itsetehtyjen hillojen ja mehujen purkkeihin, joita olen antanut lahjaksi.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Moderni pitsiverho




Tämän pitsiverhon valmistin porrastilan ikkunaan jo jokin aika sitten. Pitsit eivät ole virkattuja, vaikka niin voisi luulla, vaan ne on kirjottu kirjovalla ompelukoneella. Kuviot on Husqvarna Vikingin 252 Yarn Art kirjontakortilta ja ne valmistetaan nyörikirjontatekniikalla veteen liukenevalle tukimateriaalille. Nyörikirjonnassa neulelanka kulkee paininjalan reiän kautta ja kuvion ommel kiinnittää sen tukimateriaaliin mallin mukaisesti. Yhdellä kehän pingotuksella pystyin kirjomaan useampia pitsiympyröitä ja sitten kirjonnan jälkeen pesin tukimateriaalin pois, jolloin jäljelle jäi vain neulelanka ja huomaamaton nyörin kiinnitysommel. Verho kiinnittyy tarrakiskoon pellavaisen kaitaleen avulla.

Samaan tilaan on suunnitteilla seinätekstiili samalla teemalla. Haluan hyödyntää ylimääräiset pitsit yhdistäen ne villahuopaan. Idea on jo selkeänä mielessä, mutta katsotaan mitä syntyy. Teen siitä postauksen heti, kun saan valmista aikaiseksi.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Syksyn lehdet -tyyny



Tämä tyyny jää varmasti mieleeni, sillä se valmistui vain päivää ennen lapsemme syntymää.  Syksyn lehdet -tyyny on nyt kirjastohuoneemme sohvalla. Olin jo pitkään etsinyt valmista kangasta, jossa olisi mustalla pohjalla vihreitä kuvioita. Kun sellaista ei löytynyt, niin päätin valmistaa tyynyn itse. Kankaana on palakankaista löytynyt villasarka ja koristeapplikaatiot on valmistettu konekirjonnalla käsinvärjätystä villahuovasta. Sopiva lehtikuvio löytyi Pfaffin kirjontakokoelmasta 426 Create with Yarn Couching. Kirjoin kuitenkin kuvion ilman nyörikirjontaa, jolloin siitä tuli normaali applikaatiokuvio. Valmiita kuvioita on helppo muokata kirjontaohjelmalla tai vain jättämällä tikkejä tai värejä kirjomatta. Tyynyn pohjalle kirjonkin kuvion ensin vain suoralla tikillä, jolloin sain aikaan elävämpää pintaa.