perjantai 7. elokuuta 2015

Puffy Foam konekirjonnassa


Sain toteutettavakseni nimikoinnin valmiiseen lippikseen. Lippis oli menossa hupilahjaksi vanhemmalle miehelle. Tiesin heti, että kokeilisin työssä Puffy Foam:ia, jonka avulla voi tehdä kohokirjaimia konekirjonnassa. Sitä en tosin tiennyt, kuinka haastava projekti siitä lopulta tulisikaan. Vaikka on kokenut kirjoja, niin välillä sitä joutuu yhä vieläkin oppimaan kantapään kautta. Siksi haluankin jakaa kokemuksiani teidän lukijoiden kanssa, jotta teillä tekniikka sujuisi heti alkuun paremmin.

KUVION VALMISTUS

Puffy Foam on kirjontaan tarkoitettua 3mm paksuista vaahtomuovia, joka lohkeutuu reunastaan, kun ommellaan sen läpi tiheää satiinikirjontaa tai satiinifontteja (eli tikkinä on tiheä siksak).
6D Embroidery System -kirjonnansuunnitteluohjelmasta löytyy oma valikkonsa Puffy Foam -fonteille. Näissä on otettu huomioon kirjaimen suunnittelussa kyseinen tekniikka ja langankireys on säädetty paksulle kirjontapinnalle. Näitä fontteja tulee käyttää nimenomaan vain Puffy Foam:in kanssa!

Valmistin 6D-ohjelmalla applikaatiokuvion, jossa yhdistin Puffy Foam -nimikoinnin, Motif-täytön ja applikaatiokehyksen. Ensin loin JJ-kirjaimet 6D Embroidery -osion Letter-välilehdellä. Käytin Athletic Block Foam -fonttityyppiä koossa 40mm.

6D Embroidery - Letter-välilehti


Tämän jälkeen loin kirjaimille kehyksen Frame-välilehdellä. Sieltä valitsin mieleiseni kehyksen Classical1-valikosta. Vastaavaa kehystä ei löytynyt valmiina applikaatiokehyksenä, joten päätin siirtää kuvion Design Creator moduuliin, jossa voisin itse digitoida kehykselle applikaatioompeleet satiinitikin alle.


6D Embroidery - Frame-välilehti

Kun haluat avata valmiin kirjonnan Design Creator -ohjelmaan valitse ohjelman avautumisen yhteydessä vaihtoehdot Start new design with no picture ja sitten Paint Window. Ohjelman avauduttua siirry Design-välilehdelle ja valitse yläpaneelista Insert Embroideries. Näin saat kirjontakuvion avautumaan digitointiohjelmaan.

Loin Desing Creatorissa applikaatio-ompeleen kehyksen satiinitikin alle kaksinkertaisella suoralla ja tämän jälkeen Stop-komennon, jotta kirjontakone pysähtyy ja voi leikata applikaatiokankaan reunat merkin ympäriltä. Lisäsin seuraavaksi kirjainten alle Motif Fill -täyttötikiksi Husqvarna Viking/G2 Children/Pattern1 pikkuauton. Välilehdellä Motif2 voi lisätä saman auton toiseen kertaan ja kääntää se ajamaan toiseen suuntaan. Näin pohjatikkaukseen tuli hiukan lisää elävyyttä.

Design Creator - Motif Fill asetukset


Valmis kuvio 6D Embroidery -osiossa.

 

PUFFY FOAM -KIRJONTA

Puffy Foam asetetaan kirjontatyön päälle ennen kirjaimen ensimmäistä lankaväriä. Puffy Foam -kirjaimet on digitoitu niin, että ne kiinnittävät vaahtomuovin ennen varsinaista tikkausta.
Ongelmaksi muodustui kirjontalangan katkeaminen kirjonnan aikana. Viskoosinen konekirjontalanka ei kestä hankausta, joka syntyy, kun neula lävistää paksun muovin tiheässä satiiniompeleessa. Vaikka käytössä oli 90 kokoinen kirjontaneula, niin sekään ei suojannut lankaa riittävän hyvin hankautumiselta. Suosittelenkin polyesteristä konekirjontalankaa aina, kun käyttää Puffy Foam:ia!!!
Myös jousellinen kirjontajalka olisi helpottanut kirjontaa, mutta tällä kertaa minulla ei ollut sitä käytettävissäni.


Lanka katkesi työn aikana kymmeniä kertoja ja oli todella työlästä saada kuvio valmiiksi. Hiukan katkeamista vähensi, kun kostutin kirjontalankarullaa. Viskoosin vetolujuus kasvaa kostuessaan. Tämä tosin lisäsi kitkaa langanohjaimissa, jolloin jouduin löysäämään langankiristystä kirjonnan aikana.
Viskoosilankojen ongelma onkin kuivuminen, joten ne hapertuvat ajan myötä. Toiset säilyttävätkin niitä ilmatiiviissä pusseissa kuivumisen estämiseksi. Kuivuneelle langalle voi antaa "tekohengitystä" kostuttamalla sitä esimerkiksi saunassa löylyjen jälkeen.


Kun kuvio on valmis, Puffy Foam revitään pois kirjonnan ympäriltä, jolloin jäljelle jää kauniisti kohoavat kirjaimet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti